Olemme hoitaneet metsiä ja kehittäneet maa-omaisuuksia vuodesta 1912. Kokeneet tilanhoitajamme ja neuvonantajamme auttavat sinua – jos haluat esimerkiksi maksimoida tulot, metsästys- tai luonnonarvot.

Omistajan- ja sukupolvenvaihdos

Vaivatta

Omistajanvaihdos saattaa olla riittävän monimutkaista, vaikka osallisia olisikin vain kaksi (luovuttaja ja vastaanottaja). Kun osapuolia on useampi, asiat mutkistuvat entisestään.

Riitatilanteiden riski pienenee huomattavasti kun asian käsittelijänä on kolmas, neutraali osapuoli. Tämä edellyttää että kolmas osapuoli on asiantuntija, joka tietää mistä on kyse.

Me Tilanhoitajissa sekä asiantuntijamme, tiedämme yleisesti ottaen kaiken tarvittavan. Osaamisemme kattaa metsiin, talouteen ja juridiikkaan liittyvät asiat. Meillä on kattava kokemus aikaisemmista luovutuksista ja sukupolvenvaihdoksista sekä hyvä ymmärrys omistussuhteista ja luovutettavan omaisuuden arvosta. Koska toimeksiantomme koskevat sekä metsänhoitoa että taloutta, pystymme näkemään mahdollisuudet ja riskit hyvissä ajoin. Voimme tarjota kaikkia osapuolia tyydyttäviä kokonaisratkaisuja, mitä erilaisimpien omistajaryhmien kohdalla.